Voimakas, vitaalinen ja kaunis karneolikuppi.
Karneoli on punaisenoranssi kvartsimuunnos, jonka väri johtuu raudasta. Karneolia on tiedetty käytetyn helminä jo varhais-neoliittisella kaudella nykyisen Bulgarian alueella. Korukäyttöön työstettyä karneolia löydettiin myös pronssikautisista minolaisista kerroksista Knossoksen kaupungista Kreetalta, ja se ajoittuu aikaan noin 1800 eaa. Antiikin Rooman aikana karneolia käytettiin laajasti kaiverrettujen jalokivien valmistamiseen sekä sinettien tai leimasinsormusten osaksi.
Karneoli on täynnä elämänvoimaa ja vitaliteettia. Sen on symbolisesti ajateltu vaikuttavan naisen hedelmällisyyttä vahvistavasti ja frigiditeettiä ja impotenssia parantavasti. Karneolia pidetään voimakkaasti vitaliteettia ja motivaatiota palauttavana kivenä ja sen ajatellaan lisäävän luovuutta. Lisäksi sen on sanottu olevan hyödyksi dramaattisissa ja voimakkaissa pyrkimyksissä ja motivoivan menestykseen. Karneolin on ajateltu auttavan myös kaikenlaisista hyväksikäyttökokemuksista ylipääsemiseen. Tämä kivi auttaa luottamaan itseen. Karneolia pidetään myös ravun kivenä.