Hevosamuletti karneoliriipus - Viettien ja voiman symboli

• koko: 5,5 cm x 3,0 cm x 1,0 cm, pelkän karneolin korkeus 4,2 cm
  
• paino: 23g
• materiaali/mineraali: karneoli on piidioksidia (SiO₂) eli kvartsia. Sen kaunis väri aiheutuu kvartsiin sekoittuneesta raudasta. Riipuksen metalliosat korumetallia.
• Kovuus: 6,5–7 (Mohsin asteikko)
• Yksittäiskappale

Kauniisti kaiverrettu hevosaiheinen riipus, jossa karneoli hehkuu lämmintä oranssin sävyään. 

Karneoli on punaisenoranssi kvartsimuunnos, jonka väri johtuu kvartsiin sekoittuneesta raudasta. Karneolia on tiedetty käytetyn helminä jo varhais-neoliittisella kaudella nykyisen Bulgarian alueella. Korukäyttöön työstettyä karneolia löydettiin myös pronssikautisista minolaisista kerroksista Knossoksen kaupungista Kreetalta, ja se ajoittuu aikaan noin 1800 eaa. Antiikin Rooman aikana karneolia käytettiin laajasti kaiverrettujen jalokivien valmistamiseen sekä sinettien tai leimasinsormusten osaksi.

Symbolimerkitys

Historiallisissa lähteissä hevonen symboloi ennen kaikkea liikettä, voimaa ja siirtymää. Se liittyy aurinkoon ja aikaan, kuninkuuteen ja valtaan, suojeluun ja hedelmällisyyteen, rajanylitykseen sekä viettien ja järjen jännitteeseen. Esoteerisessa kuvastossa hevonen on konkreettinen kantaja. Se vie eteenpäin. Se kuljettaa valoa, hallintaa, muutosta tai sielua.

Hevonen on yksi Euroopan esihistoriallisen taiteen varhaisimmista ja useimmin kuvatuista eläimistä. Paleoliittisissa luolamaalauksissa, kuten Ranskan Lascaux’n luolassa, se esiintyy toistuvasti suurriistan rinnalla. Kuvien tarkkaa merkitystä ei tunneta, mutta niiden runsaus viittaa siihen, että hevosella oli erityinen asema ihmisen kokemusmaailmassa jo varhain.

Pronssikauden Pohjois-Euroopassa hevonen liitettiin kosmiseen järjestykseen. Tanskan Trundholmin aurinkovaunussa se vetää aurinkolevyä, jota on tulkittu auringon päivittäisen liikkeen kuvaukseksi. Hevonen ilmentää tässä yhteydessä voimaa, joka kuljettaa valoa ja rytmittää aikaa.

Indoeurooppalaisissa kulttuureissa hevonen liitettiin myös suvereniteettiin. Intialaisessa veda-perinteessä kuninkaallinen aśvamedha-rituaali vahvisti hallitsijan asemaa. Rituaalin keskiössä ollut hevonen symboloi hallintavaltaa ja kosmisen järjestyksen ylläpitämistä. Symboliikka oli poliittista ja kosmologista.

Roomalaiskelttiläisessä maailmassa tunnettiin hevosjumalatar Epona. Hänen kuvauksissaan hevonen yhdistyy suojeluun, hedelmällisyyteen ja vaurauteen. Arkeologiset löydöt osoittavat, että Eponaa kunnioitettiin laajalla alueella Galliassa ja Rooman valtakunnassa. Tässä yhteydessä hevonen saa maallisen ja elämää ylläpitävän merkityksen.

Pohjoismaisessa mytologiassa hevonen toimii rajojen ylittäjänä. Odinin kahdeksanjalkainen Sleipnir kykenee liikkumaan maailmojen välillä ja yhdistää siten eri todellisuuden tasoja. Hevonen liittyy siirtymään näkyvän ja näkymättömän rajalla sekä kulkemiseen niiden välillä. Sama teema toistuu useissa perinteissä, joissa hevonen esitetään välineenä matkalle toiseen todellisuuteen.

Antiikin filosofiassa hevonen saa psykologisen tulkinnan. Platonin Faidroksessa sielu kuvataan ajurina, joka ohjaa kahta hevosta. Hevoset edustavat viettejä ja intohimoja, ajuri järkeä. Vertaus on vaikuttanut syvästi länsimaiseen ajatteluun ja liittänyt hevosen vaiston ja liikkeen symboliksi.

Länsimaisessa esoteriassa hevonen esiintyy kuvallisena elementtinä esimerkiksi alkemistisissa käsikirjoituksissa ja tarot-korteissa. Tarotin Kuolema-kortissa ratsastava hahmo kulkee hevosen selässä, ja kortti viittaa muutokseen sekä yhden vaiheen päättymiseen. Hevonen kantaa siirtymää ja kuljettaa kohti uutta vaihetta.

Semiphoraksen symbolityössä hevonen liittyy liikkeeseen, rajanylitykseen ja voimaan, joka kantaa jotakin itseään suurempaa. Historiallisissa lähteissä se kuljettaa aurinkoa, vahvistaa hallitsijan asemaa, suojelee ja siirtää kulkijan maailmasta toiseen. Hevonen merkitsee suunnattua voimaa, joka on otettu käyttöön ja valjastettu tehtäväänsä. Se viittaa siirtymään, jossa asema, tietoisuus tai tila muuttuu.