Kekrisesongin viileät syyspäivät ja -illat ajavat minut usein sohvalle vilttien alle nauttimaan tee- tai kaakaokupista käsityöprojektin kera. Ulkona vaihtuvia värejä on kodikasta seurata lämpimästä sisätilasta, ja iltojen pimentyessä yhä nopeammin sarjat ja elokuvat ottavat herkästi etusijan vapaa-ajanvietossa.
Pyhäinpäivän ollessa aivan nurkan takana suoratoistopalvelut ovat pullollaan kauhuteemaisia elokuvia ja sarjoja. Kauhugenren suurkuluttajana halusin koota listan elokuvista, joissa käsitellään Semiphorakselle olennaisia aiheita, kuten hengellisyyttä, uskonnollisuutta, symboliikkaa, arkkityyppejä, psykologiaa ja mielen syövereiden tutkimista.
Kauhuelokuvien etuna on usein se, että ne antavat enemmän vapautta ihmisen psykologian tarkasteluun. Niiden ei tarvitse pitäytyä realistisessa kuvauksessa, vaan erilaisia aiheita voidaan käsitellä symboliikan kautta tai unenomaisten (tai painajaismaisten) tapahtumien välityksellä. Tämän ansiosta niiden kuvasto voi olla hyvinkin rikasta verrattuna realistisiin psykologisiin trillereihin.
Halusin myös haastaa kauhugenren perinteitä kokoamalla listan, jolla ei olisi jäätävää määrää väkivaltaa ja verenvuodatusta. Väkivallalta ja vereltä ei voi täysin välttyä, mutta esimerkiksi The Texas Chain Saw Massacren ja Friday the 13thin kaltaiset slasher-elokuvat jäävät pois. Tasapainoksi listan viimeisiä elokuvia ei useinkaan luokitella varsinaisiksi kauhuelokuviksi, vaikka niissä on kauhulle tyypillisiä elementtejä, kuten painostavaa tunnelmaa ja mysteerejä. Näin myös herkempi yleisö pääsee tutustumaan Semiphorakselle tuttuihin jungilaisen psykologian teemoihin.
Huom! Tarkista elokuvien sisältövaroitukset erikseen, sillä niitä ei ole tässä lueteltu. Teksti sisältää jonkin verran juonipaljastuksia, mutta ei käsittele kaikkien elokuvien sisältöä niin kattavasti, että niiden sopivuutta voisi arvioida pelkästään tämän perusteella.
1. The VVitch (2015), Robert Eggers
Luonnollisesti listan aloittaa noitaelokuva. Mikä tekee tästä elokuvasta ainutlaatuisen, on ohjaaja-käsikirjoittajan perehtyneisyys lähdemateriaaliin. Tämä goottilaistyylinen kauhukertomus sijoittuu 1600-luvulle Uuteen-Englantiin, jossa puritaaniperhe ajetaan ulos siirtokunnasta ja he joutuvat muuttamaan pahaenteisen metsän liepeille. Metsässä jokin tuntematon tuntuu vaanivan heitä.
Jungilaisesta näkökulmasta elokuva sukeltaa luonnon ja tuntemattoman arkkityyppeihin, uskonnolliseen pelkoon sekä individuaatioon eli yksilöitymiseen.
Eggers perehtyi elokuvan käsikirjoitusta työstäessään aikalaisdokumentteihin, joista hän ammensi inspiraatiota puhetyyliin, rekvisiitan suunnitteluun ja noituuden representointiin. Sadon pilaantuminen ja lasten holtittomuus tulkitaan paholaisen tekosiksi, ja erilaiset noitiin liitetyt eläimet pääsevät osaksi juonta. Noituudesta kiinnostuneet ja sitä opiskelleet voivat löytää elokuvasta paljonkin yksityiskohtia, jotka saattavat jäädä muilta huomaamatta.
2. The Lighthouse (2019), Robert Eggers
Eggers pääsee listalle toisen kerran tämän genrejä venyttävän teoksen ansiosta. Elokuva sijoittuu jälleen Uuteen-Englantiin, tällä kertaa 1800-luvun loppupuolelle, syrjäiselle majakalle, jossa kaksi miestä vastaa majakan toiminnasta ja ylläpidosta. The Lighthouse on yksi kiehtovimmista symbolisista runsaudensarvista, jota Carl Jungkin voisi analysoida pitkään.
Elokuvaa on vaikea kategorisoida sen monien mahdollisten tulkintojen vuoksi. Sen surrealistinen sisältö keskittyy vahvasti päähenkilöiden identiteettiin ja mielen sisäiseen maailmaan. Tätä korostavat eristäytynyt majakkasaari ja poikkeuksellinen kuvasuhde. Lisäksi elokuvan kuvasto on erittäin symbolisesti latautunutta ja yhdistelee mytologiaa, yliluonnollisia elementtejä ja psykologiaa.
Elokuvassa sekoittuvat hulluuden arkkityyppi, egon ja varjon väliset rajat, eristyneisyys ja psyyken hajoaminen. Merellinen ympäristö, raskas työ, nestehukka ja miesten epätasa-arvoinen suhde johtavat intensiivisiin kohtauksiin, joiden aikana katsojankin pää tuntuu menevän sekaisin. Lopulta edes näköaistiin ei voi enää luottaa.
3. The Wailing (곡성, 2016), Na Hong-jin
Hypätään seuraavaksi yhdysvaltalaisesta tuotannosta Aasian mantereelle! Tämä eteläkorealainen yliluonnollinen kauhuelokuva seuraa poliisia, joka tutkii pienessä kotikylässään tapahtuvia mysteerisiä kuolemia ja sairastumisia yrittäessään pelastaa oman tyttärensä. Elokuvan anti kumpuaa ihmisluonnosta ja alueen kansanperinteestä, johon kuuluvat muun muassa shamanismi ja kristinusko.
Keskeinen konflikti syntyy elokuvan alussa korealaisen poliisin ja kylään muuttaneen japanilaisen miehen välille. Kyläläiset ja mysteerinen naishahmo syyttävät uutta asukasta tapahtumista. Epävarmuus, painostava tunnelma ja pahuuden luonteen tarkastelu tekevät elokuvasta oivaltavan murhamysteerin, jota värittävät paikalliset tavat, uskonnon monimuotoisuus, kehokauhu ja yliluonnolliset elementit.
Kansantarujen ja -uskomusten sekä kristinuskon keskeiset kysymykset ihmisluonnosta, pahuudesta ja hengellisen maailman vaikutuksesta ihmisten arkeen ovat elokuvan ytimessä. The Wailing nostaa tarkasteltavaksi uskon ja epäilyksen välisen jännitteen, pahan ja moraalin kysymykset sekä kollektiivisen varjon. Näin siitä muodostuu oivaltava murhamysteeri, jossa yliluonnolliset teemat syventävät tapahtumien monitulkintaisuutta.
4. Saint Maud (2019), Rose Glass
Rose Glassin esikoiselokuva kertoo sairaanhoitaja Katiesta, joka kutsuu itseään Maudiksi. Hän kääntyy katolilaisuuteen yhden potilaansa kuoltua hänen työvuoronsa aikana ja aloittaa työt yksityisenä palliatiivisena hoitajana entiselle tanssijalle Amandalle. Katien omat uskonnolliset kokemukset ja traumat ovat elokuvan keskiössä, ja naisten välinen suhde sekä Katien omat asenteet kärjistävät tilannetta.
Elokuvan keskeisiä käsitteitä ovat pyhän ja varjon arkkityypit. Katien kokemukset heittelehtivät henkilökohtaisten tarpeiden ja numinoosin (pyhän tai yliluonnollisen läsnäolon ja sen herättämien kokemusten) välillä. Katien kokemuksiin keskittyvä kerronta tuo hänen psykologisen ulottuvuutensa tarkastelun keskiöön ja asettaa katsojan ikään kuin hänen asemaansa samalla, kun tämän toiminta säilyy tarkastelun alaisena.
Hengellinen etsintä ja inflaatio, pelastus ja pelastaminen sekä omien toiveiden sekoittuminen pyhyyden kokemuksiin tarjoavat kriittisen näkökulman numinoosin mahdollisesti vaarallisiin psykologisiin puoliin.
5. Possum (2018), Matthew Holness
Possum on yksi listan taiteellisimmista kuvauksista varjon paluusta, torjutuista muistoista ja traumoista. Symbolinen kuvasto, hidas tahti ja vähäeleisyys tekevät elokuvasta hieman työläämmän tulkita, mutta sen sisältö on kaikessa ahdistavuudessaan rikasta. Suosittelen katsomaan tämän elokuvan mahdollisimman vähin ennakkotiedoin ja etsimään tulkintoja vasta katsomisen jälkeen (ei mukaanlukien sisältövaroituksia!).
Päähenkilö Philip palaa lapsuudenkotiinsa Norfolkiin menetettyään työnsä vatsastapuhujana. Kotona häntä odottaa raihnainen ja pahantuulinen setä, joka piinaa häntä menneisyyden tapahtumilla. Jo elokuvan alussa mysteerinen paikallisen teinipojan katoaminen luo painostavaa tunnelmaa. Philipiä alkaa vainota hämähäkkimäinen marionetti, joka vaikuttaa olevan elossa.
Freudilainen uncanny-ilmiö eli outouden ja tuttuuden häiritsevä yhdistelmä sekä erilaiset kohtaamiset syventävät elokuvan kuvausta traumojen ja varjon kohtaamisesta.
6. Hereditary (2018), Ari Aster
Hereditary on saavuttanut jo modernin klassikon aseman. Sen kauhuelementit keskittyvät vahvasti psykologisiin ja emotionaalisiin tilanteisiin, joten se tuntui olennaiselta valinnalta tälle listalle.
Elokuva käynnistyy Grahamin perheen isoäidin hautajaisilla. Keskeisessä roolissa on edesmenneen matriarkan tytär Annie, jonka suhdetta äitiinsä, lapsiinsa ja mieheensä tarkastellaan surun ja perheen sisäisten jännitteiden kautta. Hautajaisten jälkeen oudot ja mysteeriset tapahtumat alkavat johdattaa Annieta kohti totuutta äidistään ja pakottavat perheen kohtaamaan surua, syyllisyyttä ja patoutunutta vihaa.
Jungilaisesta näkökulmasta elokuvan teemoihin kuuluvat äidin arkkityyppi, perintö eli sukupolvien yli siirtyvä taakka, tiedostamattomat voimat ja varjo. Elokuva on raskas kokemus, ja taustalla jatkuvasti soiva matala basso voimistuu ahdistavina hetkinä. Kokemus saattaa siksi tuntua vielä uuvuttavammalta kuin kauhuelokuvat yleensä. Kuvaus ja ohjaustyyli luovat lisäksi tunnetta perheen eristyneisyydestä muusta yhteiskunnasta ja korostavat hahmojen yksinäistä tunnemaisemaa.
7. The Love Witch (2016), Anna Biller
The Love Witch poikkeaa listan muista elokuvista, mutta sopii mukaan kauhuelementtiensä ja esoteerisesti rikkaan kuvastonsa ansiosta. Sen käsittelemät arkkityypit tuovat listaan vaihtelua, sillä noidan, animan ihannointi ja eroottisen varjon yhdistelmä on toistaiseksi puuttunut muista elokuvista. Elokuvassa on myös toiseksi vähiten verenvuodatusta, joten se sopii listan vaihtoehdoista parhaiten herkemmille katsojille.
The Love Witch kertoo Elaine-nimisestä naisesta, joka on juuri muuttanut uuteen kaupunkiin ja kuvailee itseään noidaksi. Hän käyttää taikuutta saadakseen miehet rakastumaan itseensä, mutta seuraukset ovat tuhoisia. Lopulta hän rakastuu poliisiin, joka tutkii kaupungissa tapahtunutta epäilyttävää kuolemaa…
Elokuva on tyylitelty ja värimaailmaltaan leikkisä, ja se edustaa taiteellisesti vapaampaa lähestymistapaa moderniin noitaelokuvaan. Se leikittelee okkulttisella kuvastolla, feminiinisyydellä, romanttisilla fantasioilla sekä rakkauden ihannoinnilla ja sen seurauksilla. Satiirinomainen lähestymistapa rakkauden tavoitteluun jättää pohtimaan valtaa, haluja ja sukupuolirooleja.
Jungilaisesta näkökulmasta kiinnostavia ovat myös projektiot, animan idealisointi ja varjo, jotka paljastuvat, kun kiinnostuksen kohde ei vastaakaan omia mielikuvia.
8. Picnic at Hanging Rock (1975), Peter Weir
Jos et välitä ollenkaan verestä tai väkivallasta, Picnic at Hanging Rock sopii sinulle! Elokuva sijoittuu mysteeridraamojen kategoriaan, mutta siinä on vahvoja kansanuskomuksiin liittyviä teemoja ja kauhulle tyypillisiä piirteitä. Se kertoo australialaisen tyttöjen sisäoppilaitoksen retkestä muinaiselle kalliomuodostelmalle, jonka aikana useita tyttöjä katoaa. Selittämätön tapahtuma jää vaivaamaan sekä retkelle osallistuneita että niitä, jotka eivät lähteneet mukaan.
Elokuvan keskeisiä teemoja ovat tuntemattoman rajan ylittäminen, initiaatio ja villi luonto. Matka kalliomuodostelmalle ja kadonneiden tyttöjen oma tutkimusretki voidaan nähdä tutun ja tuntemattoman välisen rajan ylityksenä. Tässä yhteydessä se voi kuvata esimerkiksi aikuiseksi kasvamista tai siirtymää järjestyksen ja kaaoksen välimaastoon.
Itse kalliomuodostelmassa tuntuu olevan jotakin salaperäistä ja muinaista voimaa, joka uhmaa ihmisten tarvetta ylläpitää kontrollia. Tapahtumien jälkipuinnissa kollektiivinen torjunta ja varjo nousevat olennaisiksi teemoiksi: kukaan ei tunnu hyväksyvän mysteeristä katoamista tai myöntävän kontrollin menetystä.
Elokuvan selittämätön mysteeri puhuttelee Semiphorakselle keskeisiä teemoja, vaikka symbolinen ja Australian lämpöaaltoja mukaileva houreuninen lähestymistapa saattaa tuntua joistakin vieraalta. Elokuva keskittyy juuri siihen epämukavuuteen, jota koemme, kun emme pysty selittämään tai ymmärtämään jotakin. Se paljastaa pelkojamme tarjoamatta yksiselitteisiä ratkaisuja. Siksi se sopii listalle kuin nenä päähän.
Lopuksi
Kauhuelokuvat tarjoavat kiinnostavan väylän Semiphorakselle keskeisten teemojen tarkasteluun. Ne voivat auttaa meitä kohtaamaan kysymyksiä, joita emme muuten ehkä uskaltaisi lähestyä omassa elämässämme. Erityisesti varjon kohtaaminen ja torjuttujen aiheiden käsittely voivat tuntua helpommilta, kun niitä tarkastelee ensin ulkopuolelta katsojan roolista käsin. Hirviöt, kummitukset ja selittämättömät tapahtumat voivat toimia peileinä peloillemme, torjutuille puolillemme ja tuntemattomalle, jota emme täysin hallitse. Ehkä juuri siksi pimeimpinä vuodenaikoina kannattaa joskus katsoa pimeyteen nähdäkseen, mitä se voisi meille paljastaa.
Kirjoittaja: Meri Kallio
