Nykyisessä poliittisessa ja taloudellisessa ilmapiirissä valta houkuttelee toimijoita mutta samalla horjuttaa heidän asemaansa ja harkintakykyään. Politiikan kriisit, talouden valtasiirrot ja teknologiajättien keskinäinen valtakamppailu osoittavat, kuinka vallankäyttö voi irrota alkuperäisistä tavoitteista ja alkaa elää omilla ehdoillaan. Julkisessa keskustelussa korostuvat vallan strategiat ja vaikutusvalta, mutta ilmiön syvempi dynamiikka jää helposti varjoon. Valta alkaa ohjata toimijoita juuri siinä vaiheessa, kun he luulevat hallitsevansa sitä. Tämä käänne näkyy niin yksilöissä kuin instituutioissa: aseman ja kontrollin tavoittelu luo varmuuden tunnetta mutta voi samalla synnyttää vallan nälän, joka kasvaa omalla painollaan. Tämän blogin tarkoitus on tarkastella hetkeä, jossa valta lakkaa olemasta väline ja muuttuu voimaksi, joka muokkaa ajattelua, harkintaa ja moraalia.
Kun valta kääntyy ihmistä vastaan
Vallan ilmiö on ihmisen historiassa läpitunkeva, mutta sen syvimmät vaikutukset jäävät usein näkymättömiksi. Valta ei rajoitu asemaan tai vaikuttamisen taitoon, vaan sen juuret ulottuvat ihmismielen syviin arkkityyppisiin rakenteisiin. Kun valtaa käytetään liiallisesti tai itsekeskeisesti, se ei enää palvele käyttäjää, vaan alkaa hallita häntä. Tämä sisäinen käänne on olennaisin ymmärrettävä, jos halutaan tavoittaa vallan todellinen luonne ja sen uhka.
Vallan nälkä ei synny tyhjästä. Se kumpuaa usein kokemuksista, joissa yksilö on kokenut olevansa voimaton, näkymätön tai haavoittuva. Valta tarjoaa näennäisen ratkaisun: sen kautta voi rakentaa suojaa, kontrollia ja varmuutta. Mutta juuri siinä piilee paradoksi. Mitä enemmän ihminen rakentaa minuuttaan vallan kautta, sitä riippuvaisemmaksi hän vallasta tulee. Valta alkaa elää omaa elämäänsä, ja pahimmillaan se luisuu yksilön hallinnasta ja ottaa ohjat. Tällöin kysymys ei ole enää yksilön tahdosta, vaan siitä, kuinka arkkityyppinen vallan voima toimii hänen kauttansa.
Vallan tiedostamaton dynamiikka
Carl Gustav Jung kutsui tällaista ilmiötä kompleksin haltuunotoksi: tiedostamaton psyykkinen sisältö aktivoituu ja ottaa tietoisen mielen valtaansa.Tällöin ihminen toimii sisäisen jännitteen ohjaamana ja menettää kosketuksen omaan harkintaansa.
Valta on kollektiivisesti ihmiselle syvästi houkuttava ilmiö, ja siihen voi liittyä messiaanisia tai pelastavia kuvitelmia tai kokemus erityisestä oikeudesta toimia oman tahdon mukaan. Kun henkilö näkee itsensä erityisessä valtaroolissa, hän voi alkaa samaistua yliminän kaltaiseen valvojan ja arvottajan asemaan, unohtaen omat rajansa ja erehtyväisyytensä. Hän ei enää käytä valtaa, vaan toimii sen ilmentymänä. Tässä tilassa moraalinen arviointi hämärtyy, ja yksilö voi oikeuttaa lähes mitä tahansa tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Ajan myötä valta alkaa ruokkia itseään: se kasvaa pelosta, epävarmuudesta ja hallinnan tarpeesta, mutta samalla se tuottaa lisää pelkoa ja epävarmuutta ympärilleen. Lopulta valtaa havitteleva ei enää tiedä, mitä todella tavoittelee, vaan haluaa lisää vaikutusvaltaa, koska sisäinen tyhjyys ei katoa, vaan kasvaa. Vallan sokaisema ihminen ei huomaa, että se mitä hän kuvittelee hallitsevansa, hallitseekin häntä itseään.
Vallan arkkityyppi liittyy syvästi varjon käsitteeseen. Jungin mukaan varjo koostuu niistä minuuden osista, jotka ihminen torjuu tai ei suostu kohtaamaan. Valta mahdollistaa sen, että varjo voidaan projisoida ulkomaailmaan: se luo vihollisia, uhkakuvia ja viholliskuvia, joihin omat pelot voidaan heijastaa. Näin vallankäyttäjä voi kokea olevansa oikeutettu toimiinsa, hänenhän täytyy "suojella" tai "johtaa", vaikka todellisuudessa kyse voi olla kontrollin tarpeesta, jota ei haluta tunnustaa.
Vallan etiikka alkaa itsestä
On kuitenkin olemassa toisenlainenkin suhde valtaan. Kun valtaa tarkastellaan tietoisuuden valossa ja ilman siihen samaistumista, se voidaan nähdä välineenä eikä päämääränä. Viisas vallankäyttäjä tunnistaa vallan viettelevyyden, sen kyvyn vääristää havaintoa, ja pyrkii jatkuvaan sisäiseen itsetutkiskeluun. Tällainen suhde valtaan ei tuhoa, vaan rakentaa. Mutta se vaatii vahvaa minäkehitystä ja rohkeutta kohdata omat varjonsa.
Lopulta kysymys vallasta on kysymys suhteestamme itseemme. Emme voi ymmärtää valtaa, jos emme tunne omia haavoittuvuuksiamme. Ja mitä enemmän pystymme kohtaamaan oman pelkomme, kontrollin tarpeemme ja sisäisen tyhjyytemme, sitä vähemmän valta ottaa meissä muotoa, joka alkaa elää meistä irrallaan.
Siksi jokainen, joka astuu valtaa sisältävään rooliin, oli se sitten yhteiskunnallinen, perheeseen liittyvä tai omaan elämään kytkeytyvä, kohtaa valinnan. Vallan voi ottaa käyttöön vastuullisesti ja tiedostaen, tai sen voi antaa kasvaa niin suureksi, että se alkaa ohjata ihmistä itseään.
