Kasvomaalaus mielletään herkästi pelkäksi koristeluksi, mutta muinaisissa kulttuureissa koristelut ja muutos kulkivat käsi kädessä. Kun keho tai patsas maalattiin, kyse ei ollut vain ulkonäöstä. Kehon tai patsaan maalaaminen ilmaisi identiteetin siirtymää rituaalissa, surussa, elämänvaiheen vaihtumisessa tai kuoleman jälkeen. Pigmentti osoitti asemaa ja samalla muodosti sen. Myös veistoksissa maalaukset toimivat välineinä, joilla ihmisen identiteettiä, roolia ja elämänvaiheita muokattiin.
Varhaista estetiikkaa?
Kreikan saariston varhaiskykladisilta alueilta on löytynyt pieniä marmoripatsaita, joiden pinnasta voidaan havaita jäännöksiä muinaisesta koristelusta: väriä. Ajoitettu aikavälille 3000–2000 eaa., veistoksissa erottuu pieniä pisteitä, viivoja ja kuvioita, joiden punainen hehku juontaa juurensa kirkkaasta sinooperista tai harvemmin hematiitista, verikiven syvänpunaisesta hohteesta. Toisinaan kasvoilla näkyy myös atsuriitin voimakasta sinistä, joka aikanaan kimalteli valossa aivan eri tavalla kuin nyt, patinoituneena museon vitriinissä.
Nämä merkit eivät ole sattumanvaraisia. Pisteet ja viivat muistuttavat tatuointeja tai lyhytikäisiä kasvomaalauksia, joita tehtiin elämän käännekohdissa muutoksen käynnistämiseksi. Tutkija ja arkeologi Elisabeth Hendrixin mukaan patsaisiin maalatut lisäsilmät ja muut yksityiskohdat saatettiin rituaalin jälkeen myös pyyhkiä pois. Muutos saattoi näkyä siis ensin patsaassa, ja sitten patsaassa tapahtunut muutos saattoi seurata ihmistä.
Kulttuurin sävyjä
Koska useat varhaiskykladiset patsaat ovat löytyneet haudoista, niiden merkitys kuoleman ja hautaamisen kontekstissa on erityinen. Gail Hoffman esittää tutkimusartikkelissaan alueelta löydettyjen patsaiden, joilla on kädet ristissä rinnalla ja punaiset pystysuorat viivat poskilla, toimineen suruhahmoina hautajaisriiteissä. Viivat saattavat hänen mukaansa kuvata rituaalisia itseaiheutettuja raapimisjälkiä, verisiä viivoja, jotka tunnetaan Välimeren suruperinteessä erityisesti naisten rituaalina. Tämä tukee tulkintaa, jonka mukaan maalaukset voisivat liittyä rituaaliseen kehon muokkaamiseen veistosten kohdalla.
Vaikka osa haudatuista patsaista toimi suruhahmoina, jäljet useasta maalaamiskerrasta toisissa patsaissa kertovat myös mahdollisesta rituaalisesta elinkaaren kuvauksesta: patsaita saatettiin maalata omistajan tai kuvatun henkilön elämänvaiheiden mukana. Niiden pinta tallensi rituaalisia siirtymiä esimerkiksi lapsesta aikuisuuteen tai kuolemaan. Patsaiden kova materiaali ei mene rikki helposti (Hendrix, 2024). Niistä voi silti havaita fragmentteja eli rikkomisen merkkejä, jotka eivät välttämättä ole vahinkoja vaan tarkoituksellisia muutoksia. Patsaiden modifikaation voi tulkita siis kuvastavan ihmisen elämänvaiheita ja kertovan tarinaa henkilön merkittävistä tapahtumista. Tästä näkökulmasta patsas on muutoksen objektina aivan kuten ihminen itse.
Kytköksiä elävään kehoon
Koristelut, jotka eivät jäljitelleet anatomisia piirteitä, koruja tai tekstiilejä, olisi voitu sijoittaa mihin tahansa kohtaan patsasta, joten niiden toistuva esiintyminen samoilla alueilla viittaa tulkinnalliseen merkitykseen. Vertikaalien poskiraitojen lisäksi horisontaalisesti asetetut pisteet kasvoilla, kuten poskilla ja kulmissa toistuvat useissa patsaissa. Siksak-kuvio tai terävät mutkittelevat muodot esiintyvät useissa osissa kehoa. Hendrixin mukaan nämä erilaiset kuviot patsaissa voivat kuvastaa ihmisiin tehtyjä keho- ja kasvomaalauksia, tatuointeja tai pysyvien arpien tekemistä raapimalla, viiltämällä tai polttamalla ihoa.
Pinnalla
Patsaiden ominaisuudet vaikuttavat siis olevan kytköksissä eläviin kehoihin, joita representoidaan riippuen kontekstista, sosiaalisesta statuksesta tai sukupuolesta. Niissä hahmottuu tapa, jolla identiteettiä tuotettiin ja muokattiin rituaalisesti. Kirjoitetun aineiston puuttuessa tulkinnat jäävät avoimiksi, mutta toistuvat maalatut merkit viestivät tietoisesta valinnasta ja mahdollisesta yhteydestä rituaaleihin tai siirtymävaiheisiin. Patsaiden muutokset eivät välttämättä kuvaa suoraan fyysisiä muutoksia vaan symboloivat murros- tai siirtymävaiheita. Jopa maalin kerrostuksella tai poistamisella voi olla symbolista merkitystä, kuten osa elämänkaaren tallentamista.
Nykypäivän kasvomaalauksilla on usein leikillinen tai esteettinen tarkoitus, mutta niissä voi nähdä kaikuja samoista ilmiöistä, joita muinaiset patsaat ilmensivät. Kasvot toimivat yhä symbolisen ilmaisun pintana, jossa väreillä ja kuvioilla voidaan korostaa identiteettiä, yhteisöllisyyttä tai siirtymiä tilanteesta toiseen. Esimerkiksi urheilutapahtumissa, festivaaleilla tai protesteissa kasvomaalaus voi ilmaista kuulumista, tunteita tai arvoja. Vaikka tarkoitus ja konteksti ovat muuttuneet, ele on säilynyt: kasvojen koristaminen toimii yhä keinona ilmaista muutosta, asemaa tai osallisuutta, aivan kuten se toimi rituaalisissa yhteyksissä varhaiskykladisessa maailmassa.
Kirjoittaja: Meri Kallio
Lähteet:
Hendrix, Elisabeth A. (2024). “The Painted Details on Early Cycladic Marble Figures”. The Metropolitan Museum of Art: Met Essays.
Hoffman, Gail. L. (2002). “Painted Ladies: Early Cycladic II Mourning Figures?” American Journal of Archeology. Vol. 106, 4. The University of Chicago Press Journals.
Hendrix, Elisabeth A. (2003). “Painted Early Cycladic Figures: An Exploration of Context and Meaning.” Hesperia.
